Tämä postaus sisältää ennen julkaisematonta videomateriaalia (heh) ajalta jolloin Koivisto oli Pressa, Berliiniä halko muuri, ”kännykkä” oli Gorpa ja tämänkin kirjoittaja hieman jalkavampi. Laitan juoksuvideon ihan sellaisenaan, ilman musiikkihöysteitä, ilman kaunisteluja, ilman selittelyjä. Ehkä se kuvastaa tälläisenään parhaiten sen ajan kasarihenkeä. Ensin kuitenkin tarinaa pumpusta. Siitä vuosikymmeniä reistanneesta.
Eteisvärinä on melko yleinen sydämen rytmihäiriö. Siinä sydämen eteisten tavallisesti säännöllisenä rintamana kulkeva sähköaalto hajoaa epäsäännölliseksi kohinaksi ja sydämen rytmi muuttuu nopeaksi sekä epäsäännölliseksi. Asiantuntioiden mukaan eteisvärinän syntymistä lisääviä tekijöitä on korkea ikä, verenpainetauti, erilaiset läppäviat, sepelvaltimotauti ja sydämen vajaatoiminta. Myös meillä kestävyysurheilun harrastajilta sitä ilmenee melko usein ja siitä on myös omakohtaista kokemusta monen vuosikymmenen ajalta. Eteisvärinä saattaa syntyä yksittäisistä tai toistuvista eteislisälyönneistä. Lisälyöntejä voi lähteä periaatteessa mistä kohtaa eteistä hyvänsä, mutta erityisesti vasemman eteisen takaseinään tulevien keuhkolaskimoiden tyvialueelta. Usein tälläiset lisälyönnit ovat syynä ns. terveen sydämen eteisvärinään eli flimmeriin. Eteisvärinän aikana rasituksen sietokyky on heikko ja ainakin kilpaurheilun saa un
ohtaa varsinkin kestävyyslajeissa. Kevyt lenkkeily ehkä jollain tapaa onnistuu, mutta pienikin ylämäki pistää jo kummasti puhalluttamaan. Edelleen asiantuntioiden mukaan eteisvärinään liittyy myös riski saada aivoverenkiertohäiriö, kun värisevään ja siksi sykkimättömään eteiseen muodostunut hyytymä lähtee verenkierron mukana liikekannalle. Tämän riskin vähentämiseksi flimmeripotilailla on usein asianmukainen veren hyytymistä vähentävä lääkitys käytössä.
Viime syksynä ilmestyneessä ”juokseva ukko” kirjassani kävin läpi omakohtaisia kokemuksia sydämen rytmihäiriöistä, joten tässä vain enää hyvin lyhykäisesti. Minun tapauksessa flimmerilöydös diagnisoitiin ensimmäisen kerran Siilinjärven terveyskeskuksessa huhtikuussa 1989. Silloinkin vasta sen jälkeen, kun aloin ihmettelemään juoksukunnon äkillistä ja täydellistä romahtamista sekä muutenkin väsynyttä olotilaa. Niin poikkeuksellinen kevät se oli, että muistikuvat siltä keväältä ovat pysyneet edelleen hyvin mielessä . Päiväkirjamerkintöjäkin löytyy ja ompa siitä saman vuoden maaliskuulta säilynyt myös räntäsateista videomateriaalia kaikille kuopiolaisille vanhanpolven juoksijoille tutulta Puijonsarvenlenkiltä. Tuore eteisvärinä voidaan kääntää sähköisesti sinusrytmiin 48 tunnin sisällä oireiden alkamisesta.. Pitkittynyt flimmeri on aina muutenkin hankalampi hoitaa, sinusrytmin palauttaminen vaikeutuu ja siinä pysyminen heikkene
e. Jos hoitoon hakeutuminen viivästyy, kuten ensimmäisellä kerralla minulla kävi, pitää aloittaa mahdollisten veritulppien estämiseksi verenohennuslääkkeiden (ainakin minun tapauksessa Marevan) syönti ja usein varsin työläs hoitotason etsiminen ennen kuin sähköinen kardioversio voidaan tehdä. Pelkkä hoitotason löytyminen ei yksistään riitä, se pitää saada siinä viihtymään vähintään kolme viikkoa. Ei aina ihan helppoa ainakaan työssäkäyvälle jokaviikkoisineen verikokeineen. Onneksi nykyisin Marevanin tilalle on tullut kuitenkin jo uudempia, tosin paljon hinnakkaampia, verenohennuslääkkeitä. Nämä uuden sukupolven lääkkeet hakevat hoitotasoon riittävän INR- arvon yhden tabletin päivittäisellä otolla ilman sen kummempia laboratoriokäyntejä.
Flimmeritaipumukset ei jääneet suinkaan kevääseen 1989. Sähköinen kardioversio on jouduttu tekemään sen jälkeen ärsyttävän monta kertaa. Kuinka monta kertaa, en ole enää vuosikausiin laskuissa pysynyt, mutta kyllä niitä kertoja varmaan pitkälti yli kolmekymmentä kaikenkaikkiaan on. Sähköisessä rytminsiirrossa sydämeen kohdistetaan tasavirtasähköisku. Ennen rytminsiirtoa potilas nukutetaan suonensisäisesti Probofoliolla jossa anestiavaikutus on vain hetkellinen. Yleensä tämä tärsky palauttaa sinusrytmin ja sen kyllä huomaa jo heti humauksesta herättyään. Aktiiviaikaista kilpaurheilua flimmeritaipumukset ei haitanneet juuri muuten, mutta rytmihäiriöiden ollessa päällä varsinainen kestävyysharjoittelu oli mahdotonta, kilpailuista nyt puhumattakaan. Lopulta oli selvää, että näinkin vaikeaoireisissa rytmihäiriöissä alettiin harkita ns. katetriablaatiota. Sen ajatuksena on tehdä lämpökatetria käyttäen sydämen vasempaan eteiseen arpilinjoj
a estämään lisälyönnin käynnistämää eteisvärinää. Sydänkeskuksen mukaan toimenpidesalissa puudutuksen jälkeen oikeaan nivuslaskimoon asetetaan sisäänvientiholkit ja niiden läpi pujotetaan sydämeen tahdistinjohdot. Sisäänvientiholkkia myöten uitetaan pistoneula vasempaan eteiseen pääsyä varten. Eteisväliseinäpiston avulla edetään ohjauskatetrilla vasempaan eteiseen, jolloin varsinaiselle toimenpidekatetrille on reitti. Katetria ohjataan suurilla magneeteilla kauko-ohjatusti.
Omalta osaltani edellä kuvatunlainen toimenpide toteutui, sanoisinko lopultakin, KYS:in sydäntoimenpideyksikössä tämän vuoden tammikuun 19. päivänä. Sinänsä hauska sattuma päivämäärässä.. Päivälleen viisi vuotta aiemmin korvattiin samassa talossa oikeasta jalasta vaurioitunut nivelpinta tekonivelellä. Tammikuisen katetriablaation suoritti tekijämies, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri, Antti Kivelä. Ennen toimenpidettä tehtiin sydämen ultraäänikuvaus, jossa ei todettu olevan vasta-aiheita ablaatiolle. Vaikkakin sydämen vasemman eteisen takaseinä on melko kipuherkkää aluetta toimenpide ei ollut erityisen kivulias, sillä vahvaa kipulääkettä annettiin koko toimenpiteen ajan. Nukuttaminen ei ollut potilaan ensisijainen tarkoitus, mutta kova lääkitys teki olon kyllä kokolailla väsyneeksi. Ja lopulta hieman huonovointiseksikin. Ajantaju toimenpiteen aikana jossain määrin meni, mutta ilmeisesti 2,5 tuntia operoinnissa vierähti, katetrin u
ittoineen vissiin enemmänkin. Ablaation jälkeen sisäänvientiholkit poistettiin nivuslaskimosta, jonka jälkeen raukeanoloinen potilas siirrettiin toimenpideyksiköstä sydäntutkimusosastolle haulipussi nivusessa. Haulipussit siksi, ettei tuore pistohaava alkaisi vuotamaan. Eikä alkanutkaan siellä sairaalassa. Kotona kyllä sitten illalla siitäkin edestä ja siitähän se vasta riesan lykkäsi. Kotikonstein verenvuoto ei tyrehtynyt, joten toinenkin kirjautuminen piti vielä saman vuorokauden aikaan tehdä KYS:ille.
Näitä rivejä kirjoittaessani ablaatiosta on vierähtänyt jo reilut puoli vuotta. Mitään ongelmia ei ole ilmaantunut ainakaan vielä sen operointipäivän illan jälkeisen haavavuodon. Kop, Kop. Melkeimpä uskallan sanoa, että elämänlaatu on parantunut. Liikuntaharrastukset ovat jatkuneet entisellään ja leipätyötäkin olen yrittänyt pakertaa mitä tämän ikäinen ukkeli nyt enää pystyy. Juoksemisesta ei kuitenkaan enää tahdo tulla mitään, mutta monipuolinen hiihtoharjoittelu jatkuu näin kesä lämpimilläkin. Rullahiihto helteellä. Huippua. Mutta onhan sitä näköjään joskus juosta hupitettu myös tuulisessa räntäsateessakin. Siitä todisteena ajanpatimoima haalea videopätkä maaliskuulta 1989. Muutama viikko tästä eteenpäin Portugalissa maantiekymppi 31,05 ja siitä pari viikkoa ensimmäinen diagnisoitu flimmeri, joka rojautti maratoonarin kunnon kertalaakilla pohjalukemiin. ”Kameravelhona” toimi Veli-Seppo, autokuskina nyt jo edesmennyt Puustisen
Eko, kovanluokan juoksija itsekin 50-luvulta. Kuvissa taitaa vilahtaa myös Happosen Markku.
Sitä ennen kiteytän muutamalla rivivähällä tämän hetken liikunnalliset tuntemukset. Tubelinkki löytyy tämän kirjoituksen lopusta.
Juoksu on ollut rentoutumismuoto
ja yhä siitä nauttii pää sekä ruoto
Usein se toi virkistystä
tänään tykkään myös pyöräilystä
Silti hiihto on parasta A-luokkaa
mennään pertsaa tai kuokkaa.
Tosin tyyli lienee omanmallista
eikä suksetkaan Fischerin tallista.
Kestävyysliikunta on samanhenkistä
niin olen nauttinut joka lenkistä.
Usein ne lenkit maastoon johtaa
siellä elämys ja ajatus kohtaa
Taitaa olla jos liikunnan lakkaa
ikävät asiat ne mieleen pakkaa.
Eli eiköhän tässä vielä urheilla
eikä täytetä päätä murheilla.
Kesäiloja!
